maanantai 27. maaliskuuta 2017

Maata näkyvissä!

Jo muutaman päivän on plantaasillani ollut näkyvillä enemmän paljasta maata kuin lunta. Kyllä se kevät tästä keikkuen tulevi! Pari kertaa olen jo paistatellut päivää terassillani tai puutarhakeinussa, toki paksulla takilla ja lämpimällä istuinalustalla varustautuneena.

Vielä ei pihalla pääse tositoimiin, mutta keittiön työtasolla versoo jo. Viinirypälerasia on mitä oivallisin kasvihuone versoviljelyyn. Pohjalle pala talouspaperia tai sanomalehteä, sitten parin-kolmen sentin kerros multaa, kastelu ja kylvettävät siemenet. Kansi on hyvä pitää kiinni, jotta kosteus säilyy paremmin, mutta viljelmää täytyy silti suihkutella päivittäin.

Valoa kohti
Tämä satsi chiansiemeniä on viiden päivän ikäinen. Reilussa viikossa saa siis saksia suoraan rasiasta tuoreita versoja leivän päälle tai salaattiin. Seuraavaksi aion kylvää seesaminsiemeniä; yhtään en tiedä millaisia versoja niistä tulee, mutta kokeilemallahan se selviää. Ja entä jos rairuohon sijaan laittaisikin tänä pääsiäisenä vain syötäviä ruohoja :)


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pakettipostia

On aina kutkuttavaa saada paketti, jonka sisällöstä on aavistus mutta ei täyttä varmuutta. Eilen kilahti kännykkään saapumisilmoitus ja oitis vetäisin ulkovaatteet päälle ja kipaisin postiin.


Olin nimittäin muutama viikko sitten Toimistossa.fi -sivustolla osallistunut arvontaan ja niinhän siinä sitten kävi, että arpaonni suosi.

Paketista paljastui "ensiapulaatikkoon" soveltuvien tuotteiden lisäksi kaikkea muutakin mukavaa. Harmittavasti juuri nyt on kummastakin kädestä katkennut keskisormen kynsi, joten en ihan vielä pääse testaamaan upeita kynsilakkasävyjä. Huulipunat sen sijaan pääsevät heti käyttöön, sillä olen huulipunien suurkuluttaja - usein en muuta meikkiä viitsi laittaakaan, mutta ilman huulipunaa en lähde edes lähikauppaan :)


Onnettaren viimeaikaisista toimista iloisena (olin aiemmin voittanut myös messuliput, siivousliinan ja blinipannun) ostin tänään raaputusarvan, mutta siitä ei sitten mitään tullutkaan. Ei siis makeaa mahan täydeltä tässäkään asiassa. Tai ehkä silti pitäisi laittaa lotto vetämään...