sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pikapullaa raparperista

Keittiön ikkunastani näkyvä raparperipuska houkutteli paistohommiin heti aamusta. Kaivoin arkistojen uumenista Maku-lehdestä löytämäni ohjeen, jota muokkasin oman jauhokaappini tarjonnan mukaan. Omat pikapullani ovat olevinaan aavistuksen verran terveellisempiä, sillä jauhoista yksi desi oli rouheisia täysjyvävehnjäjauhoja ja osa sokerista intiaanisokeria. Tosin rasvattoman maidon korvasin kermamaidolla ja margariinin voilla, joten se siitä terveellisyydestä sitten...

Herkkutusina
Ohjeen mukaan pikapullia piti tulla 20 mutta kun käytin ns. amerikanmuffinivuokia, taikinaa riitti tusinaan. Tuoksu on taivaallinen, kardemumma sopii älyttömän hyvin raparperin kanssa vaikka äkkiseltään ei ehkä uskoisi. Sunnuntain kunniaksi taidan vielä kiehauttaa kahvit vastajauhetuista pavuista, kun taannoisesta syntymäpäivälahjapaketista paljastui pieni kahvimylly. Ja kahvit sananmukaisesti siis kiehautan, pannukahvi vaan on niin hyvää!

Jo vuosia uskollisesti palvellut Opa


lauantai 23. toukokuuta 2015

Kaalikoukussa

Tänään olen ollut jokseenkin toimelias: aamulla siivosin torppani, sitten kävin kylässä kahvilla ja lyhentämässä verhot (silitettävällä palttausnauhalla se sujui kuin tanssi) ja köröttelin vielä bussilla puutarhamyymälään hakemaan lisää silmäniloa plantaasilleni. Minullahan ei juurikaan kasva kukkivia perennoja vaan hoidan vuosittaisen silmänilon kulloisenkin mielialan mukaisilla kesäkukilla. Tänään mukaan tarttui tarjouksesta neljä pelakuuta ja kolme tähtisilmää. Pelakuut kannoin kotiin mainiossa pehmeästä muovista tehdyssä kantokorissa, joka päätyy ilmalämpöpumpun ulkoyksikön alle keräämään lauhdevettä. Toivottavasti kori kestää pakkasta paremmin kuin tavallinen pesuvati, jonka pohja halkesi talvella sitä tyhjentäessäni. Olisi oikeastaan pitänyt ostaa koreja samantien kaksi, toisella olisi ollut kätevä kuljettaa kitkettyjä rikkaruohoja pihan toiselta laidalta kompostille. No, mikäänhän ei estä tekemästä uutta reissua vaikkapa huomenissa, jolloin pyhästä huolimatta puutarhamyymälät saavat olla auki.


Tähtisilmät ilahduttavat keittiön ikkunan edessä


Ruokakaupassa pyörin puutarhamyymälääkin pidempään ihmetellen mitä tekisi mieli. Koska kotona odotti aiemmin ostettu varhaiskaali, valitsin sen seuraksi possun sisäfilettä. Hyytävän kylmässä tuulessa grillin sytytys ei meinannut millään onnistua mutta neljännen tulitikun jälkeen näytti siltä, että hiillos olisi sittenkin tulossa. Piskuinen kiinalainen katukeittiöni riittää kotikokkailuihin silloin, kun tekeillä ei ole kovin monimutkaisia ja aikaavieviä ruokia.
Viisi minuuttia per kylki jätti kaalin mukavan rapeaksi

Grillatusta kaalista taisi tulla tämän kesän hittini. Sitruunankuorella ja hunajalla maustetulla voisulalla sivellyt kaalit suorastaan sulivat suussa vaikka jätinkin lohkot mukavan rapsakoiksi. Maku oli tosiaan taivaallinen. Ajoitus oli kaiken lisäksi täydellinen: sain juuri syötyä ennen raskaasti pisaroivan sateen alkua :)

Muut pihapuuhat jääkööt odottamaan huomista. Ajankulussa auttaa Ayanna Mathisin Huonetta ja sukua, ja ehkäpä palaan vielä Tiklinkin pariin. 

torstai 21. toukokuuta 2015

Yhtä ja toista yrttiä

Aamun lohduttoman tuntuinen sade lakkasi iltapäivällä ja niinpä käväisin Hyötykasviyhdistyksen taimitorilta hakemassa valmiit yrtit terassini seinälle roikkumaan. Tällä kertaa valitsin lehtipersiljan, timjamin sekä pienilehtisen basilikan. Perunoitani ajatellen ostin myös tilliä, joka päätyi laakeaan ruukkuun, kun kohopenkissä ei enää ollut sille tilaa. Persiljan saatan tosin joutua vaihtamaan toisenlaiseen astiaan mikäli se kasvaa kovin suureksi mutta täytyy sitten torilta käydä ostamassa täydennystä roikkuvaan tarhaani; kenties salviaa tai rosmariinia tai curry-yrttiä, jota en olekaan aiemmin kokeillut.

Yrttiseinä
Lehtipersilja, timjami, basilika


Monivuotista iisoppia ostin myös mutta sen istutin lehtikaalipenkkini takariviin, sillä jostain luin iisopin karkottavan kaalien tuholaisia. Nyt kaalipenkki on suojattu takaa iisopilla ja edestä samettikukalla :) Viikonloppuna täytyy vielä kehitellä penkin päälle jonkinlainen harsoviritys, sillä yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut hankkimaan Lidlin varsin kätevältä vaikuttavaa kasvutunnelia.

Juhannusperunani lykkää vartta hurjaa vauhtia vaikka istutin taaimmaisenkin ämpärin perunat alakuulla. Kaksi etummaista ämpäriä istutin muutamaa viikkoa myöhemmin ja niissäkin on selkeä ero varsien suhteen. No, toivottavasti kaikki tuottavat perunoita ainakin sen yhden kattilallisen verran.
Perunat 21.5.2015


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tarhurin vapaapäivä?

Onko (harrastelija)tarhurilla vapaapäivää? Vaikka olen mestari ottamaan myös rennosti etenkin kesäpäivisin puutarhakeinussani, niin aina plantaasilta löytyy jotakin tehtävää. Tänään oli aikomus vain lenkkeillä aamupäivällä ja keskittyä sitten ihan muihin puuhiin mutta ennenkuin huomasinkaan, kyykötin ruohosaksineni siistimässä muuripadan viertä. Saksimista riittää kaikkialla, sillä erilaisia kivireunusviritelmiä ja muita epämääräisiä kohtia on pihallani paljon eikä niiden vierustalle yllä kelaleikkurin kanssa. No, säähän oli mitä ihanin pihapuuhasteluun, joten se siitä vapaapäivästä sitten :)
Jostain syystä huusholliini on ilmaantunut kolmet ruohosakset. Pitäisiköhän opetella saksimaan kummallakin kädellä yhtä aikaa...

Tarhurin lounas oli reippaan lenkin jälkeen äärimmäisen epäterveellinen mutta pitihän ne kulutetut kalorit saada takaisin. Koska amerikkalaisten pannukakkujeni taikinassa on vähänlaisesti sokeria, sopivat ne hyvin myös pekonin kera. Jälkiruoaksi sitten makeampi versio vaahterasiirapilla.
Vastapainoksi päivällinen on sitäkin terveellisempi; hellalla porisee parhaillaan bataatti-porkkana-linssisosekeiton ainekset inkiväärillä ja chilillä höystettynä.

Ehkäpä kevyen soppani jälkeen jaksan vielä hetkeksi mennä saksimaan. Ja jollen jaksa, niin sitten vietän ihan vain sunnuntaiehtoota kirjan kera. Kirja ei ole Tikli, sillä sen jätin kesken - ei vain ollut minun makuuni, kuten ei oikeastaan ollut saman kirjoittajan Jumalat juhlivat öisinkään. Tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että kirjaa ei ole pakko lukea loppuun, jos ei siitä pidä. Omalle ajalle kun on parempaakin käyttöä :)




torstai 14. toukokuuta 2015

Jämäpäivä

Tänään kipaisin reippaalla aamupäivälenkillä puutarhamyymälässä, josta mukaan tarttui muutama samettiruusu. En niistä erityisemmin välitä mutta ovat kuuleman mukaan hyviä tuholaistorjunnassa. Siispä istutan niitä sekä kohopenkkini reunaan että tulevan lehtikaalirivistön eteen.

Lehtikaalipenkki vielä ilman lehtikaaleja

Muutoin on tänään ollut varsinainen jämäpäivä. Löysin pussinpohjallisen toissakesäisiä pensaskrassin siemeniä ja varastosta vanhan amppelin, nyt vain odottelen kasvun ihmettä :) Hiukan kyllä arveluttaa ripustaa kukkiva amppeli roikkumaan terassille, jossa kesäisin aina syön - saatan saada epätoivottuja surisijoita pörräämään ja ruokahetkeäni häiritsemään...

Päivällinen oli kooste jääkaapin tarjonnasta. Nachogratiinista tuli kyllä oikein kelvollista: kerroksittain tacomausteella höystettyä paistettua jauhelihaa, nacholastuja sekä creme fraichella miedonnettua salsakastiketta.


Jälkiruoka puolestaan oli pakastimen uumenista löytyneiden rasianpohjien yhdistelmä. Kourallinen punaherukoita, toinen vadelmia ja muutama mansikka jalostuivat kiisseliksi intiaanisokerilla makeutettuna. Inspiraation lähteenä toimi Eilistä paistoa ja niin ikään kaapin perukoilta löytynyt sokeripussi, jossa tosiaan oli isoja paakkuja. Mutta sinnehän ne paakut kiltisti sulivat kiehuvaan kiisseliin.





Oikeastaan tekisi mieli kunnon kermavaahtonokaretta kiisselin kaunistukseksi mutta nyt taitaa laiskuus voittaa, sillä kerma on vielä kaupassa. Tartun mieluummin Donna Tarttin Tikliin, jonka lainasin jo pari viikkoa sitten mutta en ole ehtinyt vielä aloittaakaan. Täytyyhän tarhurin välillä lepuuttaa viherpeukaloaan.



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Harrastelijatarhurin haksahdukset

Hmmm, vaikka kuinka yritin ajatella kuun vaiheita, niin kyssäkaalin kohdalla haksahdin. Jotenkin mielessäni väikkyi nauris ja lanttu ja niinpä tietysti istutin kyssäkaalini alakuun aikaan. Ja vasta tänään tajuntaan iski se tosiseikka, että kyssäkaalin syötävä osahan kasvaa maan päällä ja tietenkin se olisi pitänyt istuttaa yläkuulla. No, tuleepahan tehtyä empiirinen testi, kun loput siemenet kylvän puolentoista viikon päästä: mielenkiintoista seurata kumpi satsi tuottaa paremman sadon :)

Papujen suhteen otin sen sijaan tietoisen riskin ja istutin parikymmensenttisiksi venähtäneet tarhapapujen taimet muuripataan vähemmän otollisesta ajankohdasta huolimatta. Muutama härkäpapukin päätyi jo penkkiin, kun siemenpussissa hoputettiin mahdollisimman varhaiseen kylvöön ja kehuttiin taimien jonkun asteen pakkaskestävyyttäkin; kuun vaiheista ei sen sijaan mainittu mitään... Loput härkäpavut laitan kyllä maahan vasta yläkuun aikaan!

Lehtikaalit - tai oikeammin mustat palmukaalit - itivät ällistyttävän nopeasti. Siemenet olivat vain muutaman päivän lattialämmityksen päällä, kun ne jo ponnistivat mullan pintaan. Ilokseni luin täältä lehtikaalien olevan kasvupaikkansa suhteen vaatimattomia, sillä melkoisen varjoisaan paikkaan ne tulevat puolentoista viikon päästä päätymään. Viime kesänä kolme palmukaaliani kasvoivat aurinkoisessa kohopenkissä mutta tänä keväänä tuplaan määrän, joskin siis eri kasvuympäristöön.


Harrastuksen myötä täytynee ruveta harkitsemaan myös keittiöremonttia, sillä vain hiukan jenkkikaapin pakastinta suurempaa säilytystilaa ei tällä hetkellä ole tarjolla. Pakon sanelema mottoni onkin ollut syödä satoa mahdollisimman paljon tuoreeltaan :)




lauantai 9. toukokuuta 2015

Tekemistä riittää

Nurmikonleikkuusesonki alkoi tänään. Sitä puuhaa riittääkin sitten kahdesti viikossa liki lokakuulle asti. Onneksi leikattavaa alaa ei ole paljoa mutta kun senkin työntelee kelaleikkurilla, niin tietää työnnelleensä :)

Lämpökompostorin siirto tyssäsi siihen, että kivi jatkui puolen metrin syvyyteen ja toteamukseen, että lienee parasta jättää kivi ja kompostori niille sijoilleen.
                                                                                                                                                                                       


Lipstikan sain kuitenkin siirrettyä, toivottavasti se viihtyy uudessa paikassaan.








Lapiohommilla ja lavakauluksilla sain aikaan myös uuden pienen kohopenkin. Käänsin pohjan ruohotuppaat ylösalaisin, peitin ne parilla kerroksella Hesaria (onneksi en ole siirtynyt digilehden lukijaksi!) ja hyvin palaneella hevosenlannalla. Ilokseni "Pollen parasta" oli jäänyt toissakesästä; hetken jo mietin pitääkö kesken kaiken lähteä muovikassin ja lapion kanssa käymään läheisellä Aurinkomäen hevostallilla... Päälle sekoitus turvetta, hiekkaa ja multaa. Sekoitussuhde valikoitui ihan sen mukaan kuinka paljon turve- ja hiekkasäkkien pohjalla sattui olemaan jäljellä. Multaa meni pari täyttä säkkiä.  



Kasasin kaksi lavakaulusta päällekkäin, jotta sain riittävän korkeaa kasvutilaa havittelemalleni mustajuurelle. Mustajuurten seuraksi kohopenkkiin päätynee muutama härkäpapukin vaikkei viljelyala suuren suuri olekaan. Loput härkäpavuista taidan istuttaa lehtikaalien kanssa samaan penkkiin takapihan puolelle uhmaten ainakin papujen vaatimusta runsaasta auringonvalosta. Lehtikaali (tai oikeammin musta palmukaali) toivottavasti tuleekin toimeen vähemmällä auringolla.              

Matalakasvuisemmat pensaspapuni pääsevät vanhaan muuripataan, jossa ne ainakin viime kesänä viihtyivät erinomaisesti. Padan kyljet keräävät hyvin talteen auringon antaman lämmön ja pensastuilla saan vielä hallaharsonkin viritettyä arkojen papujen suojaksi. Esikasvatetut papuni ovat venähtäneet pituutta niin, että hallanvaarasta huolimatta taidan huomenissa istuttaa ne paikoilleen.  




Malttamattomana harrastelijatarhurina olen tottunut siihen, että kaikki ei aina onnistu eikä suju suunnitelmien mukaan. Mutta ei se mitään vaikkei satoa niin tulisikaan, tärkeintä on saada viettää aikaa ulkona ja nollata ajatuksiaan kaikesta muusta.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Silmäniloa sisäänkäyntiin

Vettä vihmoi iltapäivästä muttei sentään ihan niin paljoa, kuin aluksi luvattiin; aika kauas jäätiin 30 millimetristä. Sade kyllä hiukan haittasi päivän puuhia mutta vähällä käytöllä olevalle sammaloituneelle takapihan kaistaleelle sain kuitenkin kaivettua pienen alan lehtikaalejani varten. Viikonloppuna olisi tarkoitus kunnostaa penkkiä vielä uudella mullalla ja rajata se jollain lailla sekä keksiä minne ihmeeseen sen siemenpussin oikein piilotin...

Retiisinsiemeniä tuikkasin maahan ensimmäisen satsin samoin kuin Baby Leaf-salaattisekoitusta. Toivottavasti salaattini nousee vaikka kuun vaihe onkin väärä, seuraava erä täytyy ripotella maahan parin viikon päästä yläkuun aikaan.

Silmäniloksi sisäänkäynnin pieleen ostin sinisen hortensian. Saa nähdä kauanko se pysyy sinisenä - istutin sen kyllä turpeensekaiseen multaan, muistaakseni hapan maa edesauttaa värin säilymistä.


Ja kun myyjäkin lupasi hortensian kestävän jo ulkona, ei tarvitse vahdata lämpömittaria eikä muistaa nostaa ruukkua öiksi sisään.

Viikonlopuksi on onneksi luvattu mukavaa säätä. Tarkkasilmäiset huomaavat kivetyksen saumoista puskevan rikkaruohoja, joten puuhaa piisaa istutushommien lisäksi.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pieniä paloja puutarhasta

Aurinkoinen sää houkutteli aamupäivälenkin jälkeen pihatöihin. Ajankohta ei ehkä ole kuupäiväkirjan mukaan paras mahdollinen syreenipuskan juurivesojen harventamiseen & kuolleiden oksien karsimiseen mutta halusin ne tieltä pois. Tarkoitus oli siirtää lämpökompostoria metrin verran toiseen suuntaan, jotta saisin uuden pienen kohopenkin kompostorin paikalle. Ei se ollutkaan niin yksinkertaista, sillä karsittavien syreenien lisäksi löytyi kivi, joka osoittautui huomattavasti alkuarvailujani isommaksi.



Kiven ylöskaivamiseksi ja siirtämiseksi tarvitaan todennäköisesti järeämpää kalustoa kuin pelkkä lapio; täytynee tilata paikalle mies ja rautakanki.

Toki kompostorin olisi voinut siirtää kiven päällekin mutta kun kerran aloin jo kaivaa...




                

Muutoin pihalta löytyi iloisia yllätyksiä. Raparperista saanee ensimmäisen piirakan jo äitienpäivän paikkeilla. Lisäsin raparperin juurelle lapiollisen ylivuotista kompostia ja kourallisen kanankakkarakeita, jotta se jaksaisi jatkaa reipasta kasvuaan.

Viinisuolaheinää voi jo nyt käydä nyppäisemässä salaatin höysteeksi







ja kohopenkin nurkkaan viime kesänä muoviruukussa istuttamani minttu on selvinnyt talvesta.

Juhannusperunatkin ovat hyvällä mallilla. Loput kaksi ämpärillistä (neljä siemenperunaa) ovat vuorossa ensi viikolla, kun alkaa taas alakuu ja otollisempi aika istuttaa alaspäin.

Luksusta aamuun, lopputulos

Aamukahdeksaan mennessä taikina oli noussut melkein kulhon reunoihin asti, kylmänostatus toimi näköjään oikein hyvin. Taikina oli löysää ja varsin venyvää mutta kahdella lusikalla sen sai pellille yhdeksäksi ihan sämpylän näköiseksi palaksi.
Tahinisämpylätaikina klo 8.15
 
.
Sämpylät kohosivat pellillä vain sen aikaa, että uuni ehti lämmitä 225 asteeseen. Kyllä tällaisella lopputuloksella kelpaa aloitella sunnuntaiaamua.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Luksusta aamuun, ennakko

Vappusiman teosta oli jääkaappiin jäänyt tuorehiivaa ja poishan se piti sieltä käyttää. Ennakoin jo tänään huomisen pitkää ja ihanaa aamiaishetkeä, kun Hesarikin päivän tauon jälkeen taas ilmestyisi; sunnuntaiaamiainenhan venähtää Hesarin juttutarjonnasta riippuen helposti parituntiseksi.


Tahinisämpylätaikina illalla klo 21

Googlettelin hakusanoilla "yön yli sämpylät" ja päädyin Voikukkapellon ohjetta mukaillen kehittämään oman versioni, jonka nimesin Tahinisämpylöiksi.

3 dl kylmää vettä
20 g hiivaa
½ tl suolaa
1 rkl Tahini-tahnaa
1 dl 4-viljanhiutaleita
n. 5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kylmään veteen ja lisää suola sekä tahini huolellisesti puuhaarukalla sekoittaen. Vatkaa joukkoon hiutaleet sekä vehnäjauhot parin desin erissä. Ehkä koko määrää ei tarvitsekaan lisätä, taikina saa jäädä löysähköksi. Peitä taikinakulho kelmulla tai kannella ja jätä yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Aamulla aion lusikoida taikinan leivinpaperin päälle uunipellille, ripotella päälle seesaminsiemeniä ja paistaa 225 asteessa noin 25 minuuttia.

Tahini tuli ohjeeseen mukaan siksi, että pidän seesaminsiemenistä ja Tahinia sattuu olemaan jääkaapissa. Huomenna selviää, miten se sämpylöihin sopii :)